Vaeltavat metodit

Friedrich Nietzsche kirjoitti vuonna 1882 teoksen Iloinen tiede “huvitteluksi kauan kestäneen puutteen ja voimattomuuden jälkeen”. Näinä akateemisen niukkuuden ja yliopistollisten myllerrysten aikoina onkin aina välillä hyvä muistuttaa siitä, mikä tekee tieteestä iloista: inspiroivat keskustelut, lupa paneutua sydämensä pohjasta syntyjen syvien selvittelyyn ja yhdessä jaettu uuden löytämisen riemu. Tällaisista asioista voi parhaimmillaan löytää uskonsa tieteen merkityksiin niin yliopiston opettaja kuin opiskelijakin. Ja voivatpa lastut lennellä yliopiston ulkopuolellekin: tieteenteon tuottamia oivalluksia kannattaa jakaa myös muiden kanssa.

Itä-Suomen yliopiston Joensuussa toimivien kulttuuritieteiden arkea on jo pitkään luon-nehtinut poikkeuksellisen vilkas, tieteenalarajoja ylittävä vuorovaikutus. Nyt tuloksena kokoontumista on valmistunut teos, jonka painotus on uusien metodisten ratkaisujen etsimisessä sekä kulttuuritieteiden perinteisten että uusien aineistojen tulkinnassa. Kirja on syntynyt sarjasta inspiroivia keskusteluja työpajoissa, joissa ideat ja hahmotelmat ovat vähitellen alkaneet saada artikkelin muodon. Kirjan nimi Vaeltavat metodit viittaa teorioiden, käsitteiden ja metodien liikkeeseen eri tieteenalojen välillä. Käsitteet saavat usein uusia merkityksiä, kun niitä sovelletaan uudenlaisiin aineistoihin. Teorioiden ja metodien muodostamat kokonaisuudet painottuvat toisella tavoin, kun niitä sovelletaan uuden tieteenalan kehyksessä.

Erotuksena kulttuurintutkimuksen joskus moitittuun käsitteelliseen korkealentoisuuteen Vaeltavien metodien kirjoittajia yhdistää vahva empiirinen ote, etnografisten, arkisto- ja media-aineistojen oivaltava käyttö tutkimuksen perustana. Tutkimuskohteita ei ole pyritty häivyttämään tieteellisen salakielen taakse, vaan tekemään käsitteiden avulla niitä paremmin ymmärrettäviksi myös niistä kiinnostuneelle maallikkolukijalle. Tutkijan oman persoonan ja tutkimustilanteen näkyminen tutkimuksen toteutuksessa on myös ymmärretty keskeiseksi tutkimuksen vahvuudeksi.

Kirjan sisällys

Luotuja kulkemaan: johdatus vaeltaviin metodeihin

I: Tutkija luo kohteensa (ja vastaa siitä)

Seppo Knuuttila: Tutkimusaineistojen muodostaminen
Simo Häyrynen: Kulttuurin käsite poikkitieteellisissä tutkimushankkeissa
Pirjo Uimonen: Tutkijana tilaustöiden maailmassa
Sinikka Vakimo: Periaatteista eettiseen toimijuuteen – tutkimusetiikka kulttuurintutkimuksessa

II: Itsen näköinen menetelmä

Samuli Hägg: Narratologisten käsitteiden soveltaminen kulttuurintutkimuksessa
Kari Korolainen: Jäsenkategorisoinnin analyysi koristelun ja taiteistumisen tutkimuksen menetelmänä
Tuulikki Kurki: Tutkimuspäiväkirja aineiston, teoreettisten näkökulmien ja tutkijan vuoropuheluna
Johanna Uotinen: Kokemuksia autoetnografiasta
Noora Vikman: Alussa oli askel – katsaus kuuntelukävelyyn ympäristökulttuurin tutkimuksen metodina

III: Läsnäolon haasteet

Kaija Heikkinen: Sukupuoli ja etnisyys tiedon paikantumisessa
Helmi Järviluoma: Podetko ystävyyttä? Etnografia ja biofilian haaste
Janne Juhana Rantala: Antropologi oom-ringissä – aistihavainto kenttätyössä
Ilona Raunola: Osallisuus ja dialoginen paikantuminen etnografisessa kenttätyössä
Pekka Suutari: Monitasoinen kenttä – musiikkitoiminnan muutoksen tutkimus Venäjän Karjalassa

IV: Kaksin tekstin kanssa

Jyrki Pöysä: Lähiluku vaeltavana käsitteenä ja tieteidenvälisenä metodina
Taija Kaarlenkaski: Kilpakirjoitusten fiktionaalisten piirteiden tulkintaa
Stig Söderholm: Vastamyrkkyä Rotterdamissa – metodisia mahdollisuuksia fiktion ja autobiografisuuden tarkasteluun
Tiina Seppä: Samassa tilassa tekstin kanssa – kansanrunousaineistojen lukemisesta ja ymmärtämisestä
Kirsi Laurén: Kirjoitetun kokemuksen kiehtovuus

Asiahakemisto
Kirjoittajat