Kansanrunous pitää sisällään suuria tunteita ja kokemuksia. Se kertoo myös kohtaamisista ja keskusteluista sekä ihanteista ja kuvitelmista. Miten arkistoituja kansanrunoustekstejä voidaan lukea niin, että niihin kätkeytyvät arkisetkin piirteet saadaan esiin ja ymmärrettäviksi? Miten kansanrunousaineistoja on tulkittu osana kansallista ja kansallisromanttista kehystä?
Kohtaamisia menneen kanssa – Tutkimus kansanrunousaineistojen synnystä ja myöhemmistä tulkinnoista tarkastelee suomalaista kansanrunousaineistoa henkilökohtaisen kokemuksen kuvaajana sekä ideologisten tulkintojen aineksena. Tutkimuksen kohteena ovat 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa tallennetut kansanrunot, niistä tehdyt tulkinnat sekä taustoittavat elämäkerralliset tiedot. Kansanrunousaineisto näyttäytyy pääsynä kerääjien ja runonlaulajien kohtaamisiin.
Tutkimus korostaa tulkinnan merkitystä sekä tulkintojen kerrostumista. Arkistoteksteihin sisältyy henkilökohtaisia kokemuksia, kohtaamisia, tunteita ja elämänkohtaloita. Näitä aikalaistallentajille triviaaleja, ei-toivottuja tai epäolennaisia piirteitä on jälkeenpäin mahdollista nostaa arkistoteksteistä näkyviin uudenlaisilla lukutavoilla. Näin arkisto ja arkaainen kansanrunous on mahdollista tehdä ymmärrettäväksi myös nykylukijalle.
Miten tulkinnat syntyvät? Miten tekstien kanssa voi käydä vuoropuhelua? – Tutkimuksen keskiössä on kaksi tapausta, jotka ristivalottavat perinteen tallentamisen ja tulkinnan prosesseja. Ensimmäinen tapaus fokusoituu perinteenkerääjä, kirjailija ja kansakoulunopettaja Samuli Paulaharjuun (1875–1944) ja hänen pitkäaikaiseen yhteistyöhönsä vienalaisen runonlaulajan Anni Lehtosen (1866–1943) kanssa. Paulaharjun ja Lehtosen kohtaamisten ja niiden tuloksena syntyneiden aineistojen valossa tarkastellaan erityisesti perinteen tallentamisen prosessia. Toisessa tapauksessa katse kohdistetaan ilomantsilaiseen runonlaulajaan, Mateli Kuivalattareen (1771–1846) ja hänen maineeseensa. Siinä analysoidaan runopitäjä Ilomantsista ja runonlaulaja Mateli Kuivalattaresta muodostuneita käsityksiä ja tarkastellaan tulkintojen rakentumisen prosesseja.
Ajan tutkimuskäytänteille ominaisesti runon- ja perinteenkeruussa pyrittiin tallentamaan mahdollisimman vanhaksi osoitettavissa olevaa runoutta ja tietoa mieluiten lukutaidottomilta ihmisiltä. Teoksessa luetaan aineistoja kuvauksina tuottajiensa kokemuksista ja kohtaamisista sekä kehitetään uutta tapaa arkistoaineiston luentaan. Tutkimus osoittaa, että perinteenkerääjien omat henkilökohtaiset kokemukset ja piirteet vaikuttivat heidän tallentamiensa aineistojen laatuun. Toisaalta tutkimuksessa korostetaan sitä, että käsitykset runonlaulajista syntyivät esiin nostettaviksi kelpuutettujen piirteiden varaan, ja käsityksiä määrittelevät tulkinta-ajankohdan lisäksi monet muutkin tekijät.
Aineistot ansaitsevat monivärisen ja -äänisen luennan ja niihin on voitava luoda sellaisia katseita, joiden avulla voidaan tuottaa uudenlaisia, arkielämäänkin kytkeytyviä tulkintoja. Tutkimus voi näin saattaa yhä uusia lukijoita ja tulkitsijoita niin kansanrunoudentutkimuksen kuin itse runojenkin äärelle ja synnyttää uusia kohtaamisia, tulkintoja ja keskusteluja.
Teos koostuu viidestä aiemmin julkaistusta artikkelista sekä laajasta johdanto-osasta.
Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura
Kultaneito XVI
Vantaa 2015, 207 s.
ISBN 978-951-9451-08-4
ISSN 1239-3843
Arvostelukappaleet: sinikka.vakimo[at]uef.fi
Myynti: Tiedekirja, Snellmaninkatu 13, 00170 Helsinki (http://www.tiedekirja.fi/)
Hinta 25 €
